Takaisin

Musiikin sävellys Tuomas Kantelinen

35-vuotias Sibelius-akatemian kasvatti Tuomas Kantelinen on säveltänyt musiikin Kuuban Valloittajiin, sekä lyhytelokuva Tynnyrimieheen.
   Elokuvamusiikkiin erikoistunut nuori säveltäjä on niittänyt mainetta niin kotimaassaan, kuin ulkomaillakin. Hänen tuore tuotoksensa on Renny Harlinin ohjaama Mindhunters, jolla hän sai jalkansa Hollywoodin oven väliin.
Kanteliselle on myönnetty kaksi Jussi-palkintoa Olli Saarelan ohjaamista elokuvista Lunastus (1997) ja Rukajärven tie (1999). Hän on myös säveltänyt musiikin Lenka Hellstedtin Minä ja Morrisoniin ja Aleksi Mäkelän elokuvaan Pahat Pojat.
   Kantelisen tunnetuin teatteriproduktio on Paavo Haavikon urheiluooppera "Paavo Suuri. Suuri juoksu. Suuri uni.", joka esitettiin vuonna 2000 Helsingin Olympiastadionilla.