Käsikirjoittaja ja ohjaaja: Arto Halonen

Arto Halosen elokuvaohjaajauran pääpaino on ollut dokumenttielokuvatuotannossa, mutta hän on myös käsikirjoittanut ja ohjannut fiktio- ja animaatioelokuvia. Muun muassa hänen "Onnellinen hääpäivä" (90 min.), TV-komedia, oli vuonna 1993 kolmanneksi katsotuin elokuva YLE:n kanavilla. Hyvän arvostelumenestyksen osakseen saanut "Koti" (65 min.) on Halosen toistaiseksi viimeisin fiktioelokuva.

Arto Halosen Aasia-aiheisten dokumenttielokuvien sarjaan kuuluu Kirgisiaan sijoittuva "The Stars´ Caravan" (2000), Euroopan unionin humanitäärisen palkinnon voittanut Tiibetissä kuvattu "Karmapa - Jumaluuden kaksi tietä" (1998) ja tämän seurantadokumentti "Matka maailman katolle" sekä Malesiassa kuvattu "Unelmoija ja unikansa" (1998). Arto Halonen on DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin perustaja ja vuosina 2001-2004 hän toimi DocPointin festivaalijohtajana.

Arto Halosen viimeisin elokuva "Tynnyrimies" sai ensi-illan maaliskuussa 2004. Se on valittu jo 25 kansainvälisille elokuvafestivaaleille ollen näin yksi menestyneimmistä vuonna 2004 valmistuneista kotimaisista dokumenttielokuvista. Elokuva voitti pääpalkinnon Italian Magma lyhytelokuvafestivaaleilla dokumenttielokuvasarjassa ja sai Krakovan elokuvafestivaaleilla tuomariston kunniamaininnan.

 

Leikkaaja: Jukka Nykänen

Jukka Nykäselle myönnettiin vuoden 2004 elokuvataiteen valtionpalkinto. Hän on leikannut muun muassa Markku Pölösen elokuvat Kivenpyörittäjän kylä, Kuningasjätkä, Badding, Emmauksen tiellä ja Koirankynnen leikkaaja.

Nykänen palkittiin Jussi-patsaalla vuonna 2004 Erja Dammertin dokumenttielokuvasta Sotalapset. Hänellä on ollut myös Jussi-ehdokkuudet Raimo O. Niemen elokuvasta Poika ja Ilves, Olli Saarelan Rukajärven tiestä ja Simo Halisen Cyclomaniasta.
Kuvaaja: Jari Pollari

Jari Pollari oli toisena kuvaajana Halosen Karmapa- jumaluuden kaksi tietä dokumenttielokuvassa. Pollarin kuvaama Joyboys Story (1997) teki suomalaista TV-historiaa voittamalla pronssisen ruusun Montreaux'n kultaisen ruusun festivaaleilla. Pollari on kuvannut Pirkka-Pekka Peteliuksen ohjaaman draaman 55 minuuttia puheaikaa (2004).

Parhaillaan Pollari on kuvaajana Juha Vainiosta kertovassa, Taneli Mäkelän tähdittämässä teatterielokuvassa Sellaista elämä on, jonka kuvaukset alkavat vuoden 2005 alussa.

 

Äänen jälkityö: Heikki Innanen

Heikki Innanen tekee jatkuvaa yhteistyötä nimekkäiden dokumentaristien, kuten Lasse Naukkarisen ja Rax Rinnekankaan kanssa.

Hän on rakentanut äänimaailman Markku Pölösen elokuviin, mm Badding ja oli äänisuunnittelijana Matti Ijäksen elokuvassa Haaveiden kehä (2002) sekä Pekka Mandartin elokuvassa Keisarikunta (2004).

 

Musiikin sävellys: Tuomas Kantelinen

Tuomas Kantelinen on säveltänyt musiikin sekä Kuuban Valloittajiin että Tynnyrimieheen.

Kanteliselle on myönnetty kaksi Jussi-palkintoa Olli Saarelan ohjaamista elokuvista Lunastus (1997) ja Rukajärven tie (1999).
Hänen tuoreimpiinsa töihinsä kuuluu myös Renny Harlinin ohjaama Mindhunters.

Kantelisen tunnetuin teatteriproduktio on Paavo Haavikon urheiluooppera "Paavo Suuri. Suuri juoksu. Suuri uni.", joka esitettiin vuonna 2000 Helsingin Olympiastadionilla.